sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kilpailuhistoriaa


Näin kipeänä oli aikaa panostaa tähän blogiin kirjoitteluun taas pitkästä aikaa!

Lajitellessani ruusukkeitani tulin silmäilleeksi niiden päivämääriä ja hevosia kenen kanssa ne on saatu. Silmään pisti 2007 vuodelta saatu ruusuke ensimmäisistä estekisoistani. Olin neljävuotias ja ratsastin Oscar-nimisellä ponilla ja sen muistan, että tipuin verryttelyssä! Epäonnistuminen ei tuntunut lannistavan ja ruusukkeesta sai lisäpuhtia tähänkin touhuun!

Olen aina pitänyt kilpailemisesta ja mitä enemmän porukkaa yleisössä on, sitä enemmän viihdyn radalla. Nuorempana kilpailin enemmän koulua, koska en saanut meidän toista pikkuponia Billyä kääntymään ja pysähtymään esteiden jälkeen. Billyn ja pikkiksen kanssa käytiin lähitallilla seurakisoissa ja muistan, että aina oli hauskaa. Olen täysin sitä mieltä, että kilpailemisen täytyy tuolla tasolla olla hauskaa ja sitä pitää saada tehdä omasta tahdosta ilman kenenkään pakottamista.

Ennen maailman parhaat "kilpaponit" on nykyään maailman parhaita maastomopoja!
Ensimmäisen ison ponin myötä kilpaileminenkin mahdollistui paremmin. Enimmäkseen edelleen kilpailtiin koulukisoissa, koska Jemmy ei omannut estehyppäämiseen minkäänlaista intohimoa. Koulukisoissa sillä oli parasta, kun pystyi vaan ajelemaan ohjelmaa läpi, kun se teki kaiken mitä pyysi! Käytiinhän me joskus estekisoissakin. Se kariutui usein siihen, että radalta tultiin puhtaalla radalla, mutta aikavirheiden kanssa. Silti Jemmy oli täydellinen poni harjoitella kilparatsastusta ja opetella sietämään sitä, että aina ei voi onnistua, mutta se ei kaada maailmaa!
Tiedän, että kuva on huono ja sekainen, mutta se on jotenkin todella symppis! Jemmy on nykyisin tosiaan taivaslaitumilla ja ikävä on kova!<3


Varsinainen esteratsastuksesta innostuminen tapahtui, kun puolivahingossa meille saapui Pallo! Pallon kanssa kasvoimme yhdessä sieltä seurakisojen 70cm - kansalliselle 110cm tasolle. Olen todella kiitollinen, että sain mahdollisuuden tutustua näin mahtavaan, hienoon ja vaikeaan poniin. En sano, että matka olisi ollut helppo, mutta mitään en vaihtaisi!  

Aloittaessamme yhteisen taipaleemme olin 11-vuotias ja kilpailuissa riitti, että sain käännettyä ponin oikealle esteelle ja poni jaksoi aina auttaa kuskin radalta maaliin. Kaudella 2014 hyppäsimme 70cm-80cm ja hauskaa oli! Lähes aina, jos poni malttoi pysyä nahoissaan ja selvivimme radasta puomeitta saimme ruusukkeen. Pallon kanssa opin sen, että joidenkin asioiden eteen on tehtävä paljon ja vielä enemmän töitä, jos oikeasti haluaa saada jotain aikaan. Hevosmessuilla 2014 muistan palavan intohimoisesti  vannoneeni, että joku päivä myös minä ja Pallo hypätään tuolla. Jonain päivänä myös me ollaan taitavia ja valmiita!


Kaudella 2015 olimme tutustuneet Pallon kanssa paremmin ja olin huomannut, että siitä on aivan mihin vaan, kun se vain pysyy kontrolloituna ja käyttää kaiken ylimääräisen energian työskentelyyn. Samalla kaudella hyppäsin ensimmäisen metrini. Pallo teki monta pelastusta ja auttoi kuskia enemmän kuin riittävästi, josta olen todella ylpeä. Taas hevosmessuilla katsellessani ponien 110cm luokkaa totesin, että nyt treenataan ja ollaan ensi vuonna tuolla hyppäämässä! Samalla kaudella kilpailimme power cuppia ja oltiin jopa finaaleissa asti ja se oli todella mahtava kokemus! Edustettinhan me myös seuraa aluejoukkue mestaruuksissa. Siellä ratsastettu rata oli meidän yhteisen taipaleen paras koulurata ikinä.



Kausi 2016 oli paras kausi tähän mennessä! Päästiin tekemään kaikkea hienos ja treenaus oli tuottanut tulosta. Pienen poniratsastajan suurin unelma toteutui ja päästiin kuin päästiinkin hyppäämään messuille. Messuilta tarttui kokemuksen lisäksi voitto ja suora pääsy Helsinki International Horse Showhun ja silloin en olisi voinut toivoa enempää!  Kausi rullasi ja Pallo oli täysillä mukana ja molemmilla oli aina tosi hauskaa. Ei ylämäkeä ilman alamäkeä. Niin kävi myös meille. Yhdissä kisoissa sattui pienenpieni ajatus- ja laskuvirhe molemmille, mikä johti kaatumiseen. Kaatumisen jälkeen meidän luotto toisiamme kohtaan rakoili, jonka seurauksena yheistyö ei ottanut onnistuakseen.

Ekat kisat 2016!

Taisteltiin luottamuksen eteen ja hypättiin todella paljon pienempia kaatumisen jälkeen. Kaikki tuntui loksahtaneen uudestaan paikalleen, kun ennen kesälomaa hypättiin Korpikylän Spring Tourilla 110cm. Radalta tuli kuskin virheen takia hylsy, mutta poni tuntui vanhalta, tutulta ja turvalliselta. Kisan jälkeen jäätiin pienelle lomalle, koska alkukausi oli painettu menemään ilman suurempia taukoja ja katsottiin, että tähän väliin olisi hyvä pitää taukoa ja keskittyä sileällä ratsasteluun. Jouduttiin samalla etsimään uusi satulakin, koska vanha oli alkanut tulla liian kapeaksi.

Tauon jälkeen palailtiin hyvillä fiiliksillä takaisin kilpakentille, poni oli loistanut treeneissä niin mahtavasti, että odotukset olivat korkealla. Kaikki ei vaan sujunutkaan vaan edistyminen takkuili ja selvittiin vaan muutamasta startista kunnialla läpi. Ponia hierottiin, tutkittiin ja käytiin läpi melkein kamman kanssa, mutta mitään ei vaan löytynyt. Treeneissä se kuitenkin hyppäsi, mutta kisoissa ei. Päädyttiin siihen, että meidän kahden välinen luottamus oli ongelma. 


Loppujenlopuksi jäätiin talvilomalle ja päätettiin tehdä kaikkea hauskaa ja olla vaan. Kaikista viimeisimpänä päätettiin kauden 2017 alussa, että nyt on kummankin aika lähteä omalle polulle. Ei ollut kummankaan edun mukaista jatkaa samalla tiellä enään. Ponin oli aika lähteä opettamaan jotakuta toista ja minun oli aika siirtyä hevosasioissa eteenpäin. Näihin aikoihin tajusin, että kilpailemiseen täytyy olla valmis ja sen pitää oikeasti olla hauskaa. Tajusin myös, että on turha rimpuilla väärässä muotissa ja yrittää liikaa turhaan. Hevoselämäni vaikein päätös oli luopua minulle itselleni kaikista tärkeimmästä hevosesta, yhdestä elämäni hevosista. Jälkeenpäin ymmärrän, että tämä oli ainoa oikea päätös, koska aina kun sulkee vanhan oven uusi aukeaa.
Ainoastaan hyvää kultamurulle!
Hevosettoman vaiheen aikana en juurikaan kilpaillut, mutta kaipasin sitä todella kipeästi. Muistan kuinka pahalta tuntui aina lähteä kilpailuihin vaan hoitajaksi. Onneksi pääsin ratsastamaan iki-ihanalla Ladarilla ja sen kanssa starttasinkin muutamat startit! 

Vaihtaessani Ladarista Olliin kehityin ratsastajana paljon. Muutenkin eri hevosilla ratsastaminen kehitti. Ollin kanssa sain luoton esteille takaisin. 

Sannin löytäminen oli tämän kauden ja kilpailu "uran" tähtihetki. Sanni on kävelevä kultakimpale. Sen kanssa kaikki on ollut niin helppoa ja vaivatonta. Tosin meidänkään alkutaipale ei ollut tasainen. Aluksi en saanut sitä ollenkaan hanskaan ja kääntyminen oli todella vaivalloista. Ollaan nyt treenattu paljon ja kaikki on paljon helpompaa. Viimeksi, kun oltiin kisoissa musitin taas miksi oikeastaan edes pidän siitä. Pidän esteratsastuksessa siitä, että vain sillä miten selvität tehtävät on väliä. Virheille ei vaan ole sijaa. Esteratsastuksessa puomi on armoton tuomio, eikä sitä oikein voi paikata millään.  Ensi kaudella me luvataan olla mukana taas! 


Sara

maanantai 16. lokakuuta 2017

Täällä taas!

Todella hyvää sunnuntaita jokaiselle! Blogi on vihdoin uudestaan auki. Kuten huomaatte blogin ulkoasu on muuttunut paljon ja kiitos siitä kuuluu Ellalle.

Sannin kanssa ollaan menty huimia harppauksia eteenpäin. Päivä päivältä ollaan varmempia, että tää otus oli täysin oikea valinta. Kaikki on vaan ollut niin helppoa ja yksinkertaista ton hevosen kanssa. Suurin ero on varmaan on orin ja tamman kanssa toimimisessa. Tammankaan kanssa ei tietenkään voi ottaa tarpeettomia riskejä tai käyttäytyä huolettomasti, mutta kaikkia liikkumisia ei tarvitse vahtia ja suunitella aivan niin tarkasti ja huolella kuin orin kanssa. Sanni on myös paljon tasaisempi. 

Ratsastaessa ollaan menty esteillä, että sileällä huimat harppaukset eteen! Sileällä on tullut paljon tasaisuutta ja tahtia. mistä ollaan saatu paljon kehuja. Olen mennyt viimeaikoina enemmän sileällä kentän takia ja Sanni on mennyt nyt lähes jokainen kerta todella mukavasti takaosallaan ja tasaisella tuntumalla. Eilen oltiin pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Sanni oli aika energinen, mutta energian kanavoiduttua ylöspäin se oli aika super hieno. Saatiin paljon kehuja tahdista ja tuntumasta. Mun pitää vaan varoa etten lähde kiertämään lantiota ja roikkumaan sisäohjassa. Tehtiin perus siirtymisiä ja mulla ei ollut ollenkaan kannuksia, sillä en ole nyt oikeastaan jaksanut käyttää niitä ollenkaan, mutta Sanni oli silti herkkä pohkeelle ja pysyi hyvin pohkeen edessä. Laukannostoissa se vähän väsähti ja olisi halunnut korvata nostossa tulevan voiman vauhdilla, mutta pienen vahtaamisen jälkeen se nosti muutamat hyväy laukat ja sai sitten levätä.


Esteillä meillä on ollut pieni tauko kentän takia, mutta oltiin muutama viikko sitten aluekatsastuksissa ja Sanni oli vaan ihan käsittämättömän hyvän tuntuinen. Tehtävät olivat teknisiä ja vaativat keskittymistä sen juurikin tasan eikä melkein 100% ja silti ne tuntuivat helpoilta ja sujuivat hyvin! Tuli melkein tippa linssiin, kun olin niin ylpeä mun nuoresta, joka suoritti kaiken kuin vanha konkari. On se vaan kävelevä kultakimpale! Toisena päivänä hypättiin rataa ja houkutuksesta huolimatta hypättiin Sannin kanssa rata vain 80cm korkeudella, koska ei olla sen korkeampaa kisoissakaan hypätty. Hypättiin rata ensimmäisinä ja Sanni hyppäsi kaikki esteet tasaisesti ja epäröimättä. Välitkin menivät todella hyvin ja sain tarvittavat askeleet mahtumaan, Radan jälkeen Teppo sanoi, että "Hienosti ja tasaisesti ratsastettu. Esteet näyttivät tosi pierniltä, mikä on todellakin hyvä asia ja en nää mitään ongelmaa siinä, että parinvuoden sisään pääsisitte hyppäämään sitä 120cm!"
 Ja aluevalkkujen suhteen sanon vaan, että meidän panostus riittää, jos riittää ja, jos ei riitä niin ainakin ollaan tehty parhaamme!


Viimeisenä katsellaan vielä kilpailusuunitelmia. Annoin itselleni kirjoittamattoman lupauksen, että mikäli aluevalkkujen rata menee hyvin voidaan mahdollisesti startata vielä tänä vuonna ja, jos ei niin ei startata. Hyvin meni ja ajateltiin katsella vielä muutamat kisat. Tavoitteena olisi päästä hyppäämään ehkä 90cm-95cm. En usko todellakaan, että korkeus on mikään ongelma, pikemminkin esteiden välit. Olen Sannin myötä oppinut suhtautumaan vapaammin kilpailemiseen ja siihen, että ei kannata kurkotella tähtiä taivaalta liian aikaisin. Kilpailemisen on oltava tällä tasolla enemmän hauskaa, kun verenmaku suussa ratsastamista. Oon päätttänyt, että kisoihin lähetään vasta, kun tuntuu kivalta ja nyt tuntuu.



Huh, tässä oli kauan odotettu postaus ja todella hyvää syksyä jokaiselle!

Sara

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Valkka 22.6.2016

Hyvää viikonloppua ja itseasiassa myös oikein mainiota heinäkuuta kaikille! Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi väsätä koosteen viimeviikkoiselta estevalmennukselta. Valmennuksesta senverranm, että Olli oli todella jäykkä alkuun. Alkuverkoissa ajattelin, että mitäköhän tästäkin tulee. Aloitimme kavaleteilla ympyrällä joita ei videossa näy. Ympyrätyöskentelyn jälkeen aloitimme tulemaan videossa näkyvää pystyä, jonka alla olivat siniset portit. Olli kyttäsi portteja alkuun todella paljon ja puski vasenta pohjetta vasten ihan urakalla. Porttien jälkeen tultiin erilaisia tehtäviä ja lopuksi rataa. Olli oli loppuun huomattavasti parempi, rennompi ja letkeämpi.



Ensiviikon valmennuksesta en osaa sanoa yhtään mitään vielä, mutta heittäkääpäs mielipidettä:



Kuvia vai video?

Uskon, että video kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, joten päästän teidät vihdoin videon pariin!



Hyvää kesää kaikille!

Sara

torstai 25. toukokuuta 2017

Kuulumisia pitkästi!

Hyvää toukokuuta, tai sen loppua kaikille! Kuten huomata saattaa, blogi on ollut melko hiljainen viimeajat. Yritän ruveta nyt panostamaan taas, kun koulukin loppuu. Tauon syynä ei ole edes ollut kuvien puute, vaan oikeastaan motivaation. Itse henkilökohtaisesti en tunne velvollisuutta kirjoittaa, jos ei siltä tunnu. Uskon myös. että kenestäkään ei ole mukava lukea pakkopullana kirjoitettua tekstiä. Joten ajattelin palailla kirjoittelemaan, kun on sen aika. Ja nyt tuntuu hyvältä ajatukselta kirjoitella kuulumisia ja täällähän sitä ollaan!

Olen viimeaikoina ratsastellut noin kahdesta neljään kertaan viikossa. Se on todella vähän, kun on tottunut siihen kuudesta kahdeksaan. No tähänkin tottuu ja jää aikaa muullekin elämälle. Ollaan rauhaksiin etsiskelty myös hevosia. Pari kivaa on jo löytynyt ja yhtä käytiin koeratsastamassakin, mutta sellaista välitöntä ihastumista hevoseen ei ole löytynyt vielä. Tosin parempi odottaa juuri sitä oikeaa! Tässä kuukausien aikana olen ratsastellut meidän muilla hevosilla ja tallilaisemme iki-ihanalla Ladarilla. Ladarin kanssa olen saanut käydä valmennuksissa ja yhdet kisatkin hypättiin! Ollin kanssa ollaan treenailtu ja hömppäilty. Käytiinhän me kisaamassa koulukisoissakin ja viikonloppuna käydään hyppäämässä esteitä "kisoissa".

Kuvat (c) Sara Pessi, Minka Vuorela, Saga Simonen, Meri Korkia-aho ja Elsa Lindholm

Olin Lallilla äitin tunnilla 26.4 Lalli oli aika hieno! 




27.4
(c) Sara

(c) Sara

Ylemmät kuvat ovat Marian valmennuksesta Olli oli tosi kiva tällä tunnilla sen muistan! Ensimmäistä kertaa sain siihen vaikutettua jotenkin. Siinä oli sitä fiilistä. mistä ratsastuksessa pidän. Se, että joudut tekemään todella paljon töitä asioiden eteen ja naps kaikki alkaakin toimia ja se on palkitsevinta tässä lajissa.

(c) Minka
Valmennuksessa tehtiin väistöjä kaikissa askellajeissa. Olli oli melko taipuisa ja helppo ratsastaa loppua kohden. 
(c) Minka

(c) Minka

(c) Minka

(c) Minka
28.4
Meillä oli 28.4 ensimmäinen yhteinen Matin estevalmennus Ladarin kanssa! Ladar oli alkuun hieman virkku, mutta hyppäsi silti todella hyvin! 






Ylemmät (c) Sara
Ladarilla hyppääminen oli alkuun todella erilaista mihin olin tottunut, mutta opettavaista omalla tavallaan. Ei mitään ilmaiseksi, mutta oikeista asioista hurjasti periksi. Tässä valmennuksessa muistin taas, miksi rakastankaan esteratsastusta. Ei sitä fiilistä voi sanoin kuvailla, kun täytyt onnesta ja hyvästä fiiliksestä, jo puomia ylittäessä.







Ylemmät (c) Saga

2.5
 Toinen toukokuuta hömppäiltiin Elmon kanssa. Elmo käyttäytyi super hienosti, eikä tehnyt tuhmuuksia, vaikka kuski keikkuikin selässä miten sattuu!







 Ja, no tulihan sieltä tiputtuakin pariin otteeseen, mutta sehän kuuluu asiaan!

Ylemmät (c) Saga

(c) Meri

4.5
Meillä oli myös 4.5 valkku missä hyppäsin taas Ladarilla. Ladar oli taas super hieno! Tää hevonen on täyttä timanttia, hienonee aina vaan, mitä useemmin on menny!

(c) Saga

(c) Saga
Hyppäilttin tässä valmennuksessa vähän erikoisempia esteitä. Ladar hyppäs ihan kaikki kyselemättä. 

9.5

Meillä oli tiistaina 9.5 iltakisat. Hyppäsin Elmolla ja Ladarilla. Elmo oli ihan hölmö verkassa ja radalla jännitti niin paljon, että neljännelle esteelle tuli hylsy. Ladar taas hyppäsi aivan super hyvin! Hypättiin 80cm ja clear round -luokassa. Saatiin puhdas ja ihan hyvä rata ja punavalkoinen ruusuke kotiin vietäväksi.
Kummatkin (c) Elsa

16.5
Meillä oli taas aikaa hömppäillä poneilla ja tälläkertaa Ronja tuli mukaan. Sain myös ratsastaa Ronjan Pipari hevosella! Olli oli aika virkku ja hieman lennokas toisinaan, mutta Pipari oli kiva.




Ylemmät (c)Sara
21.5
Sunnuntaina päästiin pitkästä aikaa hyppäilemään Ollin ja Elmon kanssa. Olli oli taas niin hienona, että samalla syntyi päätös lähteä hyppäämään 80cm kisoissa! 











Ylemmät (c) Sara
23.5
Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä meidän höntsäilyt tiistaina. Ensiksi olin Elmolla kentällä ja sen jälkeen lähdettiin pikkuponeilla maastoon.  Sain myös taas kokeilla Piparia ja hienohan se on!







Motivaation loputtua ratsastelu eteni tähän suuntaan! Noo mitäs pienistä, Elmo oli hassu. 




Ylemmät (c) Saga

Elmolla tosiaan hyppelin pari kertaa vähän alle 80cm esteitä ja muuten menin sileällä.


Molemmat (c) Sara
Ja edelleen päästään viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähisimpään, eli maastoretkeemme pikku tihulaistemme eli perheemme pienimpien ponien kanssa.  Ja tässä he ovat...


Pikkis ja Billy!

Vai eivät näytä hääppöisiltä, no käsitys saattaa tässä vielä muutta ja varoitan ulkonäkö pettää!

Sanon myös ennen, kun joku kukkahattu-täti tulee sanomaan pituudestani ja ponin koosta. En jokapäivä näillä ratsasta ja eivätkä jokapäivä joudu minun pituisiani kantamaan, niin eivät ole yhteen lenkkiin kuolemassa. 

Ja kappas ponit näköjään tykkäävät edustaa heti kättelyssä!

 Ensimmäiset ilmalennot tuli siis suoritettua heti alkumatkasta.


Ja tässä upeassa luontokuvassa voi huomata, ollessaan erityisen tarkka tietenkin, ponin joka on juuri heittämässä ratsastajaansa pensaaseen.
 Näin viisaampana puoliskona tässä tilanteessa pysäytin Pikkiksen ennen, kun olisin itse lentänyt!
Seuraavaksi oli ponin vaihto edessä ja laukka uuteen suuntaan!



Loppumatkasta vaihettiin ponit takaisin ja talutin Pikkiksen kotiin. Hienojahan ne olivatkin vaikka hiukan tuhmia alkuun. Ja oikeastihan nää kumpikin on maailman parhaimpia lastenponeja. Välillä vaan pitää olla PONI

Huh, nyt taitaa olla kaikki tiivistettynä yhteen postaukseen! Jälkitiivistyksenä voin vaan sanoa, että kivaa on ollut ja motivaatio ratsastukseen kasvaa edelleen. Nyt ratsastan jo ihan eri fiiliksellä, kun ei ole mitään paineita tai odotuksia minkään suhteen, Kaikki on omalla tavallaan helppoa ja kivaa. Ja sellaista harrastuksen pitääkin olla. Se ei saa olla väkisin puskemista, aina liian vaikeaa ja oikeestaan pakkopullaa. Kuka sellaisesta harrastamisesta muka tykkää? Enkä tällä tarkoita todellakaan sitä, että aina pitäisi olla omalla mukavuusalueella ja aina pitäs olla helppoo ja kivaa, en. Vaan sitä, että aina ei tarvii olla helppoo ja kivaa, vaan välillä myös vähän hankalaa ja mukavuusalueelta poistumista, mutta ei niin, että joka kerta pitää melkein itkeä, kun on vaan niin vaikeaa. Ja silloin, kun näin on täytyy miettiä, että mitä oikeastaan haluaa. Haluaako, vaikka menestyä? Haluaako kehittyä? Lopettaa? Vaihtaa lajia? Omassa tapauksessa ratsun vaihto tavalla tai toisella ja pieni tauko auttoi asiaa. Joskus on vaan pakko tehdä epämielyttäviä päätöksiä ollakseen reilu itselleen. Ja henkilökohtaisesti, haluan ratsastaa, haluan kehittyä ja haluan pärjätä. Ja kaiken ollessa liian vaikeaa se ei onnistu. No pää pystyyn ja kohti uusia haasteita, -polkuja ja -alkuja. 

Näihin sanoihin, näihin tunteisiin. 

Nähdään useammin kesällä!

Sara